Toimintamme

Hämeenlinnan Munskänkarna toteuttaa monipuolista toimintaa jäsenilleen. Lisätietoja yhdistyksemme toiminnasta saat ottamalla yhteyttä yhdistyksen hallitukseen.

 

Tastingit

Yhdistyksen toiminnan perustana ovat viinien maistelutilaisuudet eli tastingit luentoineen. Tilaisuuksiin voivat osallistua yhdistyksen jäsenet ja asiasta kiinnostuneet vieraat yhdistyksen jäsenten kutsumana. Tapahtumia järjestetään lähes kuukausittain syys- ja kevätkauden aikana.

 

Koulutus

Yhdistys järjestää viinitietouteen sekä viinin ja ruoan yhdistämiseen liittyvää koulutusta. 

 

Kilpailut

Yhdistyksen jäsenenä pääset osallistumaan Hämeenlinnan Munskänkarnan omaan leikkimieliseen vuosittain järjestettävään Mestarimaistaja-kilpailuun. Yhdistyksemme lähettää vuosittain edustusjoukkueet myös valtakunnalliseen viinikilpailuun, jonka voittajajoukkueet pääsevät viininmaistelun maailmanmestaruuskilpailuun Ranskaan. Vuoden 2018 kilpailussa Suomen edustusjoukkue saavutti hopeaa. Joukkueessa oli mukana kaksi Hämeenlinnan ja kaksi Helsingin Munskänkarnan edustajaa.

 

Matkat

Viinikirjallisuutta tutkimalla ja osallistumalla maistelutilaisuuksiin viiniharrastuksessa pääsee pitkälle, mutta viinin viljelyn ja valmistuksen näkeminen ja kokeminen on kuitenkin edellytyksenä todellisen viinitietämyksen muodostumiselle. Se on myös hauskin tapa oppia uutta viinistä ja saada siitä omakohtainen kokonaiskuva. Hämeenlinnan Munskänkarna järjestää yhteistyökumppaneiden kanssa matkoja kiinnostaviin viinikohteisiin.

 

Tíedotus

Suomen Munskänkarnan alueyhdistysten jäsenet saavat tietoa viineistä ja viinimaailmasta jäsenlehtenä toimivan Viinilehden välityksellä. Hämeenlinnan yhdistys tiedottaa omasta toiminnastaan kuten tastingeista ja koulutuksista suoraan jäsenilleen sähköpostilla ja verkkosivuillaan. Suomen Munskänkarna ry:n toiminnasta tiedotetaan paikallisseurojen vastuuhenkilöille sekä keskusliiton omilla kotisivuilla, joissa on virallista tietoa keskusjärjestön toiminnasta.

Testingit
Viinin kasvatus ja valmistusmenetelmät
Viinin säilytys
Ruuan ja viinin yhdistäminen